.jpg)
Yllä tyypillinen evoluutiopropaganda kuva, joka ei perustu muuhun kuin uskomukseen.
Kehitysopin historia koostuu lähinnä väärinkäsityksistä ja suoranaisista väärennöksistä. Väärennösten taustalla ei välttämättä ole pelkästään kehitysopin lanseeraus, vaan monissa tapauksissa kyse saattaa olla henkilökohtaisten saavutusten esiin nostamisesta tai kilpailevien tiedepiirien ylilyönneistä. Yhtä kaikki, vahinko tapahtuu kohdassa jossa näitä väärennöksiä käytetään esimerkkeinä evoluution mahdista täyttää tieteen aukot.
Useissa ns. välimuodoissa on vielä runsaasti 14-C:tä, mikä viittaa hyvin nuoreen muutaman tuhannen vuoden takaiseen kuolemaan. Monilla "välimuodoilla" on kaiken lisäksi täysin kivettymättömät hampaat suussaan. Käytännössä siis voimme unohtaa ajatuksen siitä, että ihminen olisi kehittynyt apinasta. Kädellisten eläinten lajikirjo on ollut vielä 4-5 tuhatta vuotta sitten hyvin laaja. Sekaan mahtuu otuksia joilla on hyvin "inhimillinen" purukalusto. Minun ala-asteaikana meille lapsille esiteltiin Heurekassa Lucy apinaa esimerkkinä ihmisen "evoluutiosta". Otuksesta tehty nukke oli laitettu seisoskelemaan. Tämä on käytännössä oiva esimerkki akateemisesta murhasta, sillä mikään Lucyn luuston anatomiasta ei tue oletusta, että se olisi liikkunut pystyssä. Asia selviää mm. otuksen lantiosta. British Natural Museumin tiloissa kököttävä Lucy on puolestaan siitä metka feikki, että sille on asennettu ihmisen kädet ja jalkaterät. Todellisuudessa Lucyn fossiilista puuttui löytöhetkellä 60%, joten tutkijoiden subjektiivisuus on melko vaarallista. Lucyn 107 cm mittainen olemus on käytännössä saman mittainen kuin simpanssi pystyyn nostettuna.
.jpg)
Yllä: Ihmisen ja Lucyn lantio.
(ylimmäinen on ihmisen)
Ihmisillä on 600 eri funktioista lihasta kuin Lucylla tai apinaeläimillä ylipäätään. (ihmisellä puheen muodostamiseen tarvitaan 100 lihasta, joita eläimillä ei ole.)