HOMO HABILIS
TAVALLINEN APINAELÄIN VAI VÄLIMUOTO?
Homo habiliksia rupesi löytymään Afrikan maalta 1960-luvun alussa. Ensimmäinen löytö tapahtui v.1959 Tansaniasta. Homo habilis-löydöistä ei tee väärennöksiä mitkään muut seikat kuin se että niitä kutsutaan välimuodoksi ihmisen ja apinaeläinten välillä. Homo habiliksella oli apinaeläimen luusto, sekä tasapainoelin. Tasapainoelin jättää kallon sisään itsensä kokoisen ja muotoisen painauman, joten se on helppo skannata muotoonsa. Asiaa on tutkinut mm. Anatomisti Fred Sproor (University College London, 1998).
.jpg)
Ihmisen korvakäytävä, tärykalvo ja tasapainoelin / simpukka.

Habiliksella ja modernilla paviaanilla oli yhtäläisyyksiä.
Eli se mitä voimme sanoa tästä suuresta ja mahtavasta antropologisesta saavutuksesta on se, että tämä metrin mittainen otus (pystyyn väkisin nostettuna) oli 7-10 cm lyhyempi kuin 1,5 miljoonaa ateistivuotta vanhempi Lucy apina (A. afarensis). Sen lisäksi habiliksella oli apinaeläimen (paviaanin)tasapainoelin.
Jos olisin hyvin epäkorrekti ateistiantropologiaa kohtaan, niin saattaisin kotvan aikaan näitä habilis-löytöjä tarkastellessa tulla miettineeksi miksi habilis muuttuu löytäjän vaihtuessa? Miksi Leakeyn ryhmän v. 1961 löytämällä habiliksella on Homo erectuksen otsalohko? Onko kyse pelkästään sukupuolten tuottamista eroista vai onko kyse samasta kuin tapauksessa Piltdown?
NYKYAIKANA ELÄVÄLLÄ GORILLALLA ON SAMANLAISET >KALLON LIHASTEN KIINNITYSKOHDAT< KUIN USEILLA AUSTRALOPITHECU BOISEILLA.
.jpg)
Boisein kalloja
.jpg)
nykyaikaisen gorillan kallo
Lucyn rintakehä muistutti hyvin paljon gorillan kartiomaista rintakeää. Mahtoiko muillakin australopithecuksilla olla samanlainen rintakehä? Jos näin oli, niin austarlopithecukset olivatkin lähempänä gorillarotuja kuin apinarotuja. Vertaa boiseitten kallon muotoa gorillan kallon muotoon.
.jpg)
Gorillojen, harmaakarhujen ja leijonien kallon yhteinen piirre on luuharja.
.jpg)
Vertaa Lucy rekonstruktion ja gorillan rintakehää.
(Raven Memorial text book: Gorilla)
The real Lucy?

Kuvan luurangon omistanut ihminen on kärsinyt lapsena D-vitamiinin puutteesta.
LUCY lähteitä
-Museoissa ja oppikirjoissa Lucy-olennolla on virheellisesti ja harhaanjohtavasti valmistettu ihmismäiset jalkaterät (*Life: The Science of Biology, Purves, orians, and Helleri 1992, p. 602.)
-Lucy-lajin jalat ja kädet olivat pitkät ja käyrät, tyypilliset puissa kiipeäville apinoille. (*American Journal of Physical Anthropology, Jack Stern (anatomist) and Randall Susman 1983., *Richard Milton, Shattering the Myths of Darwinism 1997, p. 207)
-Lucy käveli kuin simpanssi (*Charles Oxnard, Professor of Anatomy and Human biology; Computer analysis 1987.) ,*American Journal of Physical Anthropology, 1992.)
-Lucy ei voinnut kävellä pystyasennossa (*Journal of Human Evolution, A biochemical study of the hip and thigh. 1994)
-Lucy oli rystykävelijä "Regarles of the status of Lucy´s knee joint, new evidence has come forth that Lucy has the morphology of a knuckle-walker." (*Richmand and Strait, Evidence that Humans Evolved From Knuckle-Walking Ancestor, Nature, 2000.)
-Hominidi serkkumme saattoivat olla rystykävelijöitä (*E. Stokstad, Science, 2000., *Hominid Ancestors May Have Knuckle Walked; I walked over to cabinet, pulled out Lucy, and ahazam! She had the morphology that was classic for knuckle walkers.)
-"Lucy seemed to be more of a promotion to corvince the public that Johanssons´s fossils werw more important than Richard Leakey´s rather than an attemp to present an evenhanded assessment of current paleoanthropology."(*William Fix, The Bone peddlers, 1984, p. xxii)