IHMISKUNNAN KRONOLOGIA

*(Raamatun mukaan)
Erilaisen tai ei Raamatullisen maailmankatsomuksen mukaiset ihmiskunnan kronologiat alkavat mikä mistäkin. Mutta yleisesti ne perustellaan arkeologisiin teorioihin, jotka taasen perustuvat niihin konkreettisiin todisteisiin, joita tulkitaan ateistisista lähtökohdista. Eli, että ihminen muuttui örähtelevästä olennosta ihmiseksi ja perusti yhteiskuntia ja alkoi valmistaa esineitä.
Raamatullinen lähtökohta on kuitenkin ensimmäinen ihminen, joka Luotiin. Ensimmäisellä ihmisellä oli huikeat älylliset ominaisuudet, joista ei ole enää paljoa näkyvissä jatkuvan rappion vuoksi. Ensimmäinen ihminen kykeni nimeämään mm. kaikki löytämänsä eläimet.
On arvioitu, että nykyihmisen aivojen kukin synapsi kykenee tallettamaan yhden bitin. Aivoista löytyy noin satatuhatta miljardia synapsia, jolloin ”myllyssämme” olisi muistikapasitettia noin 10 000 Gigatavua. Jos tämä määrä pitäisi ahtaa pullolleen tietoa lukemalla keittokirjoja, niin aikaa tähän kuluisi useita kymmeniä tuhansia vuosia.
Ei siis ihme, että:
Ensimmäinen (turmeltumaton) ihminen kykeni Raamatun mukaan nimeämään eläimet, ihmisellä on satojen tuhansien sanojen looginen sanavarasto, ihmiskunnan 6912 kielessä on samoja piirteitä jotka ovat tulleet yhdestä kielestä, ihmiskunta polveutuu yhdestä naisesta, ihminen kykenee soittamaan Beethovenin Kuutamosonaatin (jonka tietyssä kohdassa joutuu soittamaan 6500 nuottia 7 minuutissa), ihminen oppii kymmeniä kieliä, ihminen voi muistaa piin likiarvon n. 25 000 desimaalin tarkkuudella, ihminen voi luoda erilaisia kommunikaatiokeinoja ja ihminen voi matkustaa jopa toisille taivaankappaleille.
Joskus nykyihminen kykenee jopa auttamaan toinen toistaan.