JEESUKSEN LUUT OVAT LÖYTYNEET?
”Elokuvaohjaaja James Cameron: Olen löytänyt Jeesuksen haudan”
Ilta-Sanomat 27.2.2007 06:59
(Verkkoversio)
"Titanic -elokuvasta tuttu, Oscar-palkittu ohjaaja James Cameron uskoo, että 2000 vuotta vanhat, Jerusalemista löydetyt kiviset uurnat sisältävät Jeesuksen ja hänen perheensä luut.
Uurnissa on ohjaajan mukaan myös Maria Magdalenan ja Jeesuksen pojan luita. Cameronin mukaan Magdalena ja Jeesus olivat pariskunta, jolle syntyi Judas -niminen poika. Yhdessä uurnassa jopa lukee: Judas, Jeesuksen poika.
Cameronin mukaan dna-todisteet vahvistavat hänen väitteensä."
*IS 27.02.2007
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1326988
Aina ennen joulua tai pääsiäistä jokin taho julkaisee uutisia ja artkkeleita, joiden ainoa tarkoitus on jollakin tasolla torjua kristinopin perusteita. Suomessa asiasta on vuosia huolehtinut tunnollisesti mm. Helsingin Sanomat. Tämänkertaisessa ”ennen pääsiäistä” -uutisoinnissa tavataan tietenkin Simcha Jacobovicin ja James Cameronin filmin (The Lost Tomb of Christ) mainos-uutisankka. Tuskin kenellekään tulee uutisena se, että tällä sorsalla on yhä pullaa suussaan.
Vaikka tällä kertaa uutisoinnin jalon kunnian saikin kansakuntamme luottouutisten lähde IS, niin kurkataan mitä luurankoja tällä uutisella on pölyisessä kaapissaan.
Tähän mennessä Jerusalemin tuntumasta Talpiotista on löydetty kuusi luuarkkua (Ossuaaria), joista löytyy jonkin Jeesus-nimisen heppulin mitättömät maalliset jäännökset. Uutisoinnin aiheena oleva väitetty ”Jeesuksen hauta” löydettiin arkeologien toimesta vuonna 1980.
Sitä siis ei ole löytänyt elokuvamaakari James Cameron. On totta, että kyseisessä haudassa oli luuarkkuja (kuten kymmenissä tuhansissa muissakin haudoissa ko. alueella). 10:stä arkusta 6 oli nimettyjä. (Yhdessä ei merkintöjä lainkaan.) (Ortodoksi juutalaiset olivat haudanneet arkkujen luut muualle 27 vuotta vuotta sitten.)
Vaikka “The Lost Tomb of Christ” -mainosmiehet Cameron ja Jacobovic väittävätkin, että kyseessä on Raamatun Jeesukseksen perhehauta, niin ainakaan minusta siihen ei ole mitään järkevää argumenttia. Ensinnäkin hauta on melko vauraan perheen hauta, toisekseen haudasta puuttuu neljän perheenjäsenen arkut. (Kuten Jaakobin.)
Miksi galilealainen tyhjätasku-perhe olisi päätynyt Jerusalemin liepeille haudattavaksi vauraan perheen hautaan?
Lisäksi siellä on henkilöitä, jotka eivät ole Raamatun Jeesuksen sukulaisia kuten joku (suom.) Matteus (Mattia) (Mathias).
Nimet haudoissa olivat kreikkalaisittain kirjoitettu. Marian nimi oli puolestaan latinalaisittain. Itse Jeshuan arkku ja siinä oleva nimi on hyvin kyseenalainen, sillä tekstistä puuttuu kolme kirjainta. Yhtä hyvin luuarkussa voi lukea Hanuin Joosefin poika. Toinen luuarkku, jossa on nimi Mariamehe voi olla kuka tahansa Maria, ei kuitenkaan filmimaakarien väittämä Maria Magdaleena, sillä arkussa ei ollut mitään viitettä sellaiseen. Väitetyt DNA-näytteet todistivat Cameronin mukaan, että haudassa on Jeesus ja hänen ”vaimonsa” Magdaleena.
Tutkijat eivät usko, että lämmin ilmasto olisi säilyttänyt tutkittavaa DNAta. (Tätä mieltä mm. tri Ian Barns.) Toisekseen näytteistä selvisi se, että näytteiden omistajat eivät olleet samasta äidistä. Serkku-sukulaisuussuhde sen sijaan on mahdollinen. Ainoastaan kaksi arkkua tutkittiin, kahdeksaa muuta ei. Hautaa jo vuonna 1980 tutkinut prof. Amos Kloner totesi, että haudassa on ollut neljä sukupolvea ja ainakin 35 eri ihmisen hauta.
Tilastomatemaattisesti voidaan sanoa, että ensimmäisellä vuosisadalla on haudattu 4000 Jeesus-nimistä miestä Jerusalemin alueelle.
Tuon ajan ja kulttuurin yleisempiä miehen nimiä:
1. Siimon / Simeon
2. Joosef
3. Eleasar
4. Juuda
5. Johannes
6. Jeesus
7. Hanania
8. Joonatan
9. Matteus
10. Menahem
Naisten nimistä tiedämme historiallisti:
1. Maria (1. vuosisadalla eli 30 000 Mariaa)
2. Salome
3. Shelamsion
4. Martta
(Arkkujen nimiä: Yeshua bar Yosef, Mattia, Maria, Maria e Mara, Yose.)
Jerusalemin alueella eli hautalöytöjen ja historoitsijoiden mukaan (Josefus/Tacitus) n. 2000 vuotta sitten n.100 000 henkilöä, joista n.50 000 naista ja n.50 000 miestä.
Tuona aikana joka 12. mies on ollut nimeltään Joosef. Marioistakaan ei ole ollut pulaa. Yhden sukupolven aikana Jeesuksia tepasteli Jerusalemin alueella 4% miesväestöstä eli n. 1885. Jeesuksia, joiden isänä tepasteli joku Joosef-niminen heppuli, oli 156 kpl. (Tilastollisesti) Jeesuksia, joiden isä oli Joosef ja äiti Maria, oli 33kpl. Ensimmäisen vuosisadan haudoissa heistä oli 3x33 kpl.
(Kerromme keskenään kunkin henkilön prosentuaaliset osuudet ja kerromme saadun tuloksen Jerusalemin henkilömäärällä.)
Ei ole siis tavatonta, jos löydämme jonkun Jeesus-nimisen heppulin haudan alueelta, jossa eli 1. vuosisadalla n. neljätuhatta Jeesusta.
LÄHTEET
-Prof. Ronny Reich
Department of Archaeology
Haifa University
-Pasi Turunen, esitelmä 4.3.2007 (Hki.)
Arkeologi: Mikko Louhivuori, Jerusalem. (Alueelta seitsemän aikaisempaakin "Jeesus hautaa", tarkemmin sanottuna Jeesus Joosefin poika- hautaa.)
-http://www.bibleinterp.com/articles/Kloner_Reich_report.htm
-Prof. Amos Kloner (“homma on täyttä roskaa”)
Martin (Szusz) Department of Land of Israel Studies and Archaeology
Bar-Ilan University
-http://www.jpost.com/servlet/Satellite?cid=1171894508893&pagename=JPost%2FJPArticle%2FShowFull
-BBC:n ohjelma aiheesta v. 1996
-http://www.chron.com/disp/story.mpl/ent/4582166.html
-http://www.freenewmexican.com/news/57611.html