JULKILAUSUMA EVOLUUTIOSTA
(Ateistinen julkilausuma evoluutiosta.) Jos linkki ei toimi, kopio se kenttään.
”Escite toteaa, että luonnolliseen valintaan perustuvaa evoluutioteoriaa on tutkittu ja testattu perinpohjaisesti eri tieteenaloilla lukuisten riippumattomien empiiristen todistusten avulla, eikä yhdenkään ole osoitettu kumonneen sitä”
Komeaa ryöpytystä, mutta absoluuttista valhetta ja älyttömyyttä. Kyöpelinvuori...korjaan... Ecsite on kuin jäänmurtaja evoluutiokulttuurin jäämeressä. Jos milloinkaan ”keisarin uudet vaattteet” -allegoria on paikallaan, niin nyt. Puolet yleisöstä näkee niukkapukeisen keisarin yllä jopa sellaisia värejä ja kankaita, joita ei ole olemassa. Ecsiten tekohurskaassa teesikokoelmassa sivuutetaan sellainen pienehkö yksityiskohta kuin mitä julkaisuja loppuen lopuksi vertaisarvioijat laskevat evoluutioportista julkaisusarjoihin. Entä aina niin ”avoimen” modernin tieteen rahoitus? Onko meillä uskomuksista ja kulttuurisista sidosryhmistä vapaita rahahanoja evoluutiotutkimukseen? Miten nämä seikat sitten istuvat siihen perinteiseen evolutistiseen puolustukseen, jossa seinissä kaikuu hokema: ”suurin osa tiedemiehistä uskoo evoluutioon”? Mahtaako se olla jotenkin merkillistä? Tuskin on, sillä lähihistoriasta löytyy melkoinen määrä tutkimusrahoituksien yllättäviä jäädyttämisiä, kun on paljastunut, että X tutkimuksen johto suhtautuu kehitysoppiin hieman skeptisesti. Ecsite on tuore esimerkki kehitysopin tilasta.
Julistus puhuu itseään vastaan: ”Uskonnolliset uskomukset eivät kuulu tieteen piiriin”. Eivät niin, mutta ei myöskään kehitysopilliset uskomukset tuhansien miljoonien vuosien skaalassa. ”Puolustamme sananvapautta ja tarvetta laajaan kulttuuriseen keskusteluun yhteisössämme...”
Totta, mikäli sananvapaus on sama asia kuin nykyinen signaliteettinen rasismi kategorioiden välillä. Monestiko ollaan nähty sekulaarisen puolen kertovan evoluutiotutkimuksen varjopuolesta esim. kulttuurisen keskustelun nimissä?
Se, mitä sekulaarilähteet syöksevät tuuttiin, on parin kolmen erilaisen kehitysopillisen pilvilinnan esittämistä. Käytännössä suuri yleisö saa parhaimmillaankin ajatuspuntariinsa sen, onko ihminen polveutunut (anatomisesti) ”örkki-apinasta, mörkki-apinasta vai lörkki-apinasta”. Evolutiivisesti katsottuna kuitenkin esim. lepakko on geneettisesti lähempänä hevosta kuin vaikkapa lehmä. *(Bats and horses get strangely chummy, New Scientist 190 (2557): 23, 2006)
Esciten julistus ”tutkimisesta ja testaamisesta” ei realimaailmassa päde evoluutioteoriaan liittyvissä kysymyksissä. Kabinettivetoinen ”vertaisarviointi” on bunkkeroitu turvallisen välimatkan päähän todellisesta vertaisarvioinnista. Esim. kuuluisan suomalaisen tutkimuskohteen Susiluolan näytteissä oli 134 000 vuoden luminenssi ajoitus-skaala / ristiriita. *(op. cit. Hirvas & Junger) + C-14 teoreettinen ylitys; *GTK 2008. Tästäkään ei juuri nähty otsikoita (avoimuutta silmällä pitäen), kuten nähtiin näennäisistä löydöistä eli kivenkappaleista.
Kaiken kaikkiaan tieteelliseksi flopiksi muhinut kivikolo on tuottanut muutamalle tutkinnan kipparille ihan hauskaa puuhastelua, mutta asia ei liity edes kaukaisesti siihen, mihin tieteen nyt voisi edes alemmilla rappusilla odottavan kuuluvan. Kirveshän lyötiin kiveen jo ennen kaivauksen aloittamista, sillä hommaan sotkettiin nk. ihmisen evoluutio. Eli puuhastelu oli jo ennen ensimmäistä elettä tuomittu flopiksi.