HAROLD LLOYD

Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osaston elokuvahistorian professori Peter von Bagh kuvaa Harold Lloydia seuraavasti: ”Lloydin komedia perustui optimismille ja täydelliselle aurinkoisuudelle. Vauhdin ja pidäkkeettömän –sekä vailla tukevaa pohjaa tapahtuvan –taloudellisen sijoitushulluuden vuosikymmenen aikakausi oli Harold Lloydin luonnollinen, henkilökohtaisesta samastumisesta kasvava kulta-aika... Lloydin elokuvat saattoivat hyvinkin olla aikansa räjähtävämpiä kokonaisuuksia; hän taisi suuruuden aikanaan 1920-luvulla olla suositumpi kuin kukaan muu koomikko.” (Tähtien kirja s.72 Otava 2006)
Harold Clayton Lloyd (s. Nebraska 20.4 1893, k. 8.3 1971) oli uransa aikana lähes kolmessasadassa filmatisoinnissa, mutta yleisesti Lloydin kulta-aika sijoittuu 1920-1930 väliselle ajalle.
Lloyd kuvasi lapsuuttaan (Burchard, Nebraska) yhtä seikkailurikkaaksi kuin Tom Sawyerin konsanaan. Realistikot suhtautuvat tähän kuitenkin nuivasti, sillä Lloydin perhe isä, äiti, veli Gaylord Lloyd, s.1888 eleskeli ainakin taloudellisesti perin vaatimattomasti. Lloydin isä (James Darsie Lloyd a.ka "Foxy") yrittelijäisyydestään huolimatta oli krooninen haaveilija, ja hänen vaimonsa Elizabeth Fraser Lloyd jätti miehen haaveilemaan yksin vuonna 1910. Harold muutti aluksi äitinsä mukana muualle. V. 1911 James joutuu kuorma-auton kolhimaksi ollessaan työssä Singer Sewing Machine Company:lla ja saa onnettomuudesta 3000 dollarin korvauksen.
Isä ja poika päättävät kokeilla onneaan rahojen turvin. Kertoman mukaan he heittivät lanttia määränpään päättämiseksi. Vaihtoehtoina olivat New York sekä Kalifornia.
He päätyivät Kaliforniaan, jossa jo pientä teatterikokemusta omaava nuori Harold pyrkii päämäärällisesti teatterialalle ja kirjautuu San Diego Dramatic School:iin. Kotikaupungissaan Harold oli ollut Macbeth -produktion sivuosissa vanhempiensa kannustaessa.
Haroldin ensimmäinen filmirooli oli Edison Companyn elokuvassa The Old Monk´s Tale.
Roolin jälkeen Harold muuttaa isänsa kanssa L.A iin. Siellä Harold hakeutuu Universal Studio:sin tuntumaan ja alkaa pohtimaan miten saisi ”jalan oven väliin”. Harold maskeeraa itsensä näyttävästi ja livahtaa näyttelijöiden palatessa lounastauolta mukana sisään. Ajan mittaan hän ystävystyy vartijan kanssa, jolloin liikkuminen studiolla helpottuu.
Hollywoodin Universal Studio keräsi alalle pyrkijöitä kaikkialta. Statisteja palkattiin muutaman dollarin hintaan päivittäin. Studiolla Harold tapasi pitkäaikaisen filmikumppaninsa Hal Roachin. Ensiaikoina he näyttelivät yhdessä, lähinnä sivurooleissa tai taustahahmoina. Kun Hal hiljalleen vauraustuu, hän perustaa Rolin Films:in. Hal pestaa Haroldin filmiensä päätähdeksi. (esim. Just Nuts 1915) Tästä viimeistään alkaa ”cellu-Lloyd era”. Ensimmäinen itsenäinen Haroldin hahmo on Willie Work. Toinen ja astetta suositumpi on Lonesome Luke. Tämän jälkeen elokuvan mikrohistoria kirjoittaakin filmaattista itseään, sillä vuonna 1917 nähdään kuvausvalojen polttavan hohteen Haroldin ”Harold-hahmossa”. Harold on pyörösilmälasipäinen ja olkihattuinen tavis, jonka funktiota ei moni tuottaja oikein ymmärtänyt.
Jopa Hal epäröi Haroldin ”vapaaksi päästämistä” siinä määrin, että kehoittaa Lloydin jatkamaan Lonesome Lukena vielä tovin. Niin tai näin, ”Harold-hahmo” esiintyy ensi kerran vuonna 1917 filmissä Over the Fence. 10^{*(Lloyd, Harold, An American Comedy, 1928.)} 1917-1919 Bebe Daniels esiintyy Lloydin elokuvissa, kunnes tuottaja Cecil B. DeMille tarjoaa huomattavasti korkeampaa palkkaa. Harold palkkaa Bebe:n tilalle nuoren Mildred Davisin.
24.8.1919 kesken Witzel Photographers mainoskuvauksen sattuu räjähdysonnettomuus, jossa Haroldin oikeasta kädestä repeytyy irti peukalo ja etusormi ja hän menettää tilapäisesti näkönsä. Kuukausien toipumisen jälkeen Harold päättää jatkaa edelleen elokuva-alalla. Harold teettää olkapäähän kiinnitettevän hansikasproteesin, koska puolikkaaksi pirstoutunut käsi ei soveltunut toivorikkaan komedian ilmapiiriin. Onnettomuuden jälkeen (oikeakätinen) Lloyd tekee uransa ikimuistettavimmat elokuvat ja tallentuupa myös 300 pisteen keilaajaksi. Ensimmäinen pitkäeokuva onnettomuuden jälkeen tulee ulos v. 1922 (Grandma´s Boy!). Mildred Davisin työsopimus päättyy, mutta Harold kosii Davisia. Naimisiin he päätyvät ilman hurjia kommelluksia 10.2.1923 ja kasvattavat 3 lasta, joista yksi on adoptiotytär. Safety Last!, joka oli Lloydin kuuluisin elokuva, saa ensi-iltansa 1.4.1923. Elokuva on jopa Hollywood -mittarein menestys. 5 vuotta ja useita elokuvia myöhemmin Variety listaa Lloydin elokuvamaailman varakkaimmaksi näyttelijäksi. Samana vuonna hänet rankataan maailman suosituimmaksi näyttelijäksi.
Äänielokuvien aikakausi voidaan sanoa alkaneen 29.3.1928, sillä tuolloin tekniikan kehittyessä asia näytti niin väistämättömältä, että United Artists päätti järjestää äänikokeilun. Kokeiluun osallistui Fairbanks, Picford, Chaplin, Norma, Dolores Del Rio, Talmadge, Gloria Swanson ja John Barrymore.
1929 Lloyd muuttaa perheineen Greenacresiin Beverly Hillsiin. Teetetyssä talossa on 44 huonetta ja pihanperiä on 16 eekkeriä. * D Augustino, Annette M., Harold Lloyd, Greenwood Press, 1994.)
1947 Lloyd ryhtyy yhteistyöhön kirjailija-ohjaaja Preston Sturgesin sekä miljonääri ilmailija Howard Hugesin kanssa. Kyse on The Sin of Howard Diddlebock -filmatisoinnista. Huges hyllyttää ko. elokuvan kolmeksi vuodeksi ja julkaisee sen kaikkien pettymykseksi surkeasti leikattuna verisona Mad Wednesday. Filmiä pidetään Lloydin jäähyväisinä valkokankaalle. Vuonna 1949 Lloyd valitaan hyväntekeväisyysorganisaatio The Shrinersin johtajaksi. 1953 Lloydille myönnetään erikois-Oscar panoksestaan komedian taitajana ja hyvänä kansalaisena. Kyseinen traditioksi muuttunut elokuvamaailman gaala televisoidaan tuolloin ensi kertaa laajasti. V.1994 Lloyd ikuistetaan 29 sentin postimerkkiin kymmenen muun mykän elokuvan tähden kera.
Nykyisen viihteen ajankesto on hyvin lyhyt. Uusien viihdeohjelmien laatu tuskin rikkoo edes nollarajaa ja ajanhammas syö ne viikoissa. On merkittävää miten värikästä, äänekästä ja sosiaalisesti täysin ajatonsa 1900-luvun alkuvuosikymmenien mykkä ja mustavalkoinen filmimaailma loi kankaille. Etenkin kun joudumme huomioimaan, että tuon ajan aktiivi-ikäiset tekijät olivat saaneet 1800-luvun konservatiivisen sosiaalisia hierarkioita alleviivaavan kasvatuksen omilta vanhemmiltaan. Tuntuu, että värittömällä mykkyydellä olisi enemmän sanottavaa kuin kaikilla modernin hypermultimediaviihdeteollisuuden tehosteilla ikinä tulee olemaan.

.